Kummityttöni oli hoidossa luonani ja hän innostui vouhottamaan taas syömisistä ja liikunnasta.
Hän ei syö ja hänelle leikki tarkoittaa nykyisin treeniä.
Ja kun muut eivät tajua, millainen vaara tuossa taas piilee. Tavallaan olen jopa kateellinen hänelle, että hänellä on noin paljon tahdovoimaa olla syömättä ja vain treenata. Mikä on vielä enemmän sairasta. Minun kuuluisi auttaa häntä ja tukea, ei kadehtia häneltä sairasta mieltä.
On niitä hetkiä, kun tiedostan miten sairasta tämä kaikki on.
Ja sitten on vain tämä normaali olotila, kun en tajua mistään mitään ja haluan vain laihtua. Ja kun en laihdu, ahdistun ja päädyn syömään, jolloin en ainakaan laihdu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti